Lappiin hiihtolomalla

Aika menee nopeasti ja siitä syystä ajattelimmekin, että voisi olla hyvä aika käsitellä sellaista aihetta kuin hiihtolomaa. Vaikka saattaa tuntua että jouluunkin on vielä hetki aikaa, niin syy miksi otamme tämän kyseisen aiheen esille jo näin aikaisessa vaiheessa on se, että Lapin hiihtolomat täytyy hyvinkin usein varata jo hyvissä ajoin. Tämän blogikirjoituksen aiheena on siis hiihtoloma Lapissa, mitä siellä voi tehdä, miten loman voi rahoittaa ja paljonko rahaa tulisi varata Lapin lomailuun?

Lappi tarjoaa upeita elämyksiä

Lappi on upea lomakohde, jossa löytyy tekemistä ja näkemistä koko perheelle. Kiireisin sesonki Lapissa alkaa marraskuussa, päättyen huhtikuun loppuun. Tuona kyseisenä aikana Lapin matkailu kokoistaa ja sieltä löytyy mukavaa tekemistä sekä perheen pienimmille, nuorille, kuin myös vähän varttuneemmallekin väelle. Kyseessä on siis upean monipuolinen kohde.

Esimerkiksi Saariselkä, Levi, Ruka ja monet muut ovat kohteita, jotka ovat tulleet monille suomalaisille kuin myös ulkomaalaisillekin hyvinkin tutuiksi vuosien kuluessa. Riippuukin ihan täysin siitä, että minkälainen loma on mielessä, mihin Lapin kohteeseen kannattaa suunnata.

Muutamia Lapin upeista kohteista:

  • Inari
  • Lemmenjoki
  • Kilpisjärvi
  • Äkäslompolo
  • Ivalo
  • Utsjoki

Paitsi että Lappi tarjoaa hiljaisuutta ja rauhaa, niin halutessaan siellä pääsee myös bilettämään kunnolla, nauttimaan herkullisista ala cartè ruuista ja revontulista. Lappi on myös upea kohde päästä viettämään upean romanttinen viikko yhdessä kumppanin kanssa. Luonnollisestikin talviurheilu on Lapissa mitä mahtavinta, kun tarjolla on upeita latureittejä, sekä huimia laskettelurinteitä.

Miten rahoittaa loma Lapissa?

Lappi on siis kertakaikkisen mielenkiintoinen ja upea lomakohde, mutta se on myös tunnetusti kallis paikka matkailla. Jos siis omaa pankkitili on hiukan huonossa hapessa tällä hetkellä ja vielä jouluunkin pitäisi varata ekstra rahaa, niin silloin kannattaa ehdottomasti suunnitella muita tapoja rahoittaa tulevaa Lapin matkaa.

Eräs varteenotettava vaihtoehto on ehdottomasti se, että laina haetaan Herttalainan lainahakemuksella. Meidän avullamme voit nimittäin hakea itsellesi lainaa 100 – 60 000 euroa.

Mikä parasta, vakuudettoman lainan hakeminen kauttamme ei myöskään maksa mitään, eikä vielä itsessään sido sinua mihinkään. Sellaisille jotka eivät vielä tiedä, niin kerrottakoon että me Herttalainaalla kilpailutamme lainahakemuksesi jopa useilla kymmenillä eri luotonantajilla. Tämä tarkoittaa siis sitä, että vain yhdellä lainahakemuksella voit saada itsellesi jopa reilut 30 upeaa lainatarjousta.

Ei siis kannata antaa missään nimessä väliaikaisen rahapulan masentaa mieltä ja sotkea upeita hiihtolomasuunnitelmia, vaan ottaa ja hakea edullinen ja hyväehtoinen laina esimerkiksi meidän näpsäkän hakemuksemme avulla.

Paljonko rahaa tarvitaan Lapin lomaan?

Se että paljonko rahaa tarvitaan Lapissa lomailuun, riippuu täysin omista toiveista, sekä tietenkin matkaan lähtevän seurueen suuruudesta. Suosittelemme kuitenkin että matkabudjetin kanssa ei turhia kitsastella, sillä loman on tarkoitus olla rentouttava, eikä ole mukavaa jos joutuu laskemaan jatkuvasti jokaista euroa. Kannattaa siis ihan suosiolla laskea matkabudjetti vaikka hieman yläkanttiin.

Kannattaa myös miettiä että millä Lappiin aikoo matkustaa, eli ajaako kenties omalla autolla, ottaako junan vai reteästi lentokoneen? Luonnollisesti lentokone on näistä kaikkein kallein, mutta samalla myös nopein kulkutapa. Omalla autolla Lappiin huristelee hyvinkin 6 – 8 tuntia, eli tiedossa on varsin pitkä ajomatka, mutta jos asenne on kohdillaan, niin ei sekään menoa haittaa. Junassa matkaillessa mukavaa on taas se, että auton voi pistää kyytiin ja itse nauttia matkasta hytissä ja heräillä Lapin kirpsakkaan pakkasaamuun.

Mieti mitä kaikkea haluat kokea Lapissa?

Kannattaa siis vertailla kaikkien edellä mainittujen hinnat ja pohtia myös sitä, että mikä niistä sopisi hintansa puolesta parhaiten omiin tarpeisiin. Luonnollisesti matkabudjettiin tulee laskea myös majoitus-, ruokailu-, sekä mahdolliset rinneliput. Myös erilaiset turistikohteet kuten vaikkapa Joulupukin kylä ja shoppailu kannattaa ottaa huomioon budjettia laatiessa. Lapissa on myös mahdollisuus päästä kokemaan erilaisia jännittäviä aktiviteetteja, kuten rekiajelua, kelkkaretkiä ja muuta mukavaa. Jos sellaiset ovat mieluisia, kannattaa myös niihin muistaa varata hieman ekstra pätäkkää.

Toki myös Lapin loman voi vetää minimibudjetilla, eikä siinäkään ole mitään vikaa. Suosittelemme kuitenkin, että matkaa suunnitellessa omat toiveet ovat hyvin selvillä, sillä realistinen matkabudjetointi on varma tae onnistuneesta lomamatkasta. Mikä mainiointa, Hertan avulla minkätasoinen matka tahansa Lapin kirkkaille keväthangille onnistuu todella helposti!

Lue myös näitä poimintoja

Katso miten paljon voit lainaa herttalainaan kautta

Kuukausierä

/kk

Lainamäärä

Maksuaika

vuotta
Lainan arvioudut korot ja kulut ovat koko laina-ajalta yhteensä . Esimerkki: 10 000€, 5 vuoden ajaksi = 11 623€ jos todellinen vuosikorko on 6,26% jossa esimerkkikorko 5,00%, avausmaksu 0€ ja tilinhoitomaksu 5€.