Hertta blogi – Limiittilainat
Tämän kertaisessa blogikirjoituksessamme hyppäämme todella mielenkiintoisen ja ajankohtaisen aiheen pariin, eli limiittilainojen jännittävään maailmaan. Kuten moni tietää, limiittilainat/tililuotot/joustoluotot ovat nykyisin kovaa suosiota nauttivia lainatuotteita, joita kaiken muun hyvän lisäksi löytyy myös todella monilta eri lainasivustoilta.
Limiittilainat – mahtava määrä upeita etuja!
Limiittilainoihin liittyykin useita ohittamattoman hyviä etuja, joista ainakin voisi mainita sen, että niissä kuluja ja korkoja kertyy vain ja ainoastaan nostetusta luoton määrästä. Niitä voikin hyvin pitää kätevänä arjen vararahastona luottokortin tapaan. Limiittilainaa voi myös hakea varsin mukavalla haitarilla, eli aina 100 eurosta jopa 5 000 euroon saakka.
Tämän lisäksi niiden lainakriteerit ovat myös aina todella kohtuullisia. Kaiken lisäksi limiittilainojen hakeminen on aina ilmaista ja yleensä myös lainapäätös on saatavilla todella nopeasti. Tässä nyt esittelyssä olevassa lainamuodossa lainanhakijalle siis määritellään aina oma henkilökohtainen limiitti eli luottoraja, jonka puitteissa lainaa voi nostaa aina niin halutessaan. Sitä maksetaan takaisin joko kuukausittain, tai niin halutessaan sen voi maksaa myös yhdellä kertaa pois kokonaan. Limiittilaina eli joustoluotto on myös aina saatavilla ilman takaajia tai vakuuksia.
Koska kyseessä on luottokortin tavoin toimiva lainamuoto, niin se myös tarkoittaa sitä, että aina kun lainapääomaa lyhennetään, niin se palauttaa saman tien käyttöön lainarahaa kyseisen lyhennyksen verran. Moni onkin valinnut Limiittilainan itselleen arkeen joustoa tuomaan, luottokortin sijaan.
Myös limiittilainoille on saatavilla yleensä lyhennysvapaata, eli myös se on yksi sen mukanaan tuomia etuja. Kuten muutkin netistä haettavat lainatuotteet, myös limiittilaina on yleensä saatavilla nopeasti. Yleensä lainarahat ovatkin käytössä jopa muutamissa minuuteissa myönteisen luottopäätöksen jälkeen.
Miten limiittilaina toimii?
Limiittilaina on siis helposti haettavissa ja nopeasti saatavilla oleva lainatuote. Limiittilaina ei myöskään sido ottamaan mitään tiettyä lainasummaa, eli lainaa voi nostaa myönnetyn limiitin puitteissa itse valittuja summia. Yleensä limiiteille ei myöskään ole määritelty mitään minimi-tai maksimirajaa ja niiden takaisinmaksu on myös äärimmäisen joustavaa. Kun haetaan joustoluottoa eli limiittiluottoa, niin yleensä myöskään lainahakemukseen ei tarvitse liittää mukaan mitään liitteitä, vaan kaikki tapahtuu pelkän verkkohakemuksen välityksellä.
Nappaa Hertan eksklusiivinen etu taskuusi ja säästä kuluissa!
Koska kerromme tässä blogikirjoituksessamme nyt tästä mahtavasta ja nykyisin varsin suositusta lainamuodosta, niin totta kai annamme myös omille lukijoillemme mukavan edun elämää ilostuttamaan. Kyseessä on siis Limiitti.fi lainasivuston upea etu, joka on saatavilla vain ja ainoastaan meidän kauttamme. Herttalainan lukijana pääset siis nauttimaan tästä upeasta edusta, joka kaiken lisäksi vielä säästää sinun rahojasi.
Eli kun haet Limiitti.fi lainapaikan kautta itsellesi edullista ja hyväehtoista jatkuvaa lainaa, niin käyttämällä kampanjakoodia: HERTTA, saat itsellesi ensimmäisen noston ilman nostokuluja! Mikä parasta, tämä mahtava etuhan on voimassa ihan kesän loppuun saakka, eli se päättyy vasta 31.8.2019. Kyseessä on siis vain ja ainoastaan meidän lukijoille tarkoitettu upea etu, joka kannattaa ihan ehdottomasti hyödyntää.
Ferratum-luotto ja kesän uudet aukioloajat
Kyseistä lainamuotoa tarjoaa siis nykyisin moni lainasivusto, joista yksi on suomalaisten hyvin tuntema Ferratum. Sen kautta voit siis hakea itsellesi Ferratum-luottoa jopa mahtavalla 2 000 euron limiitillä. Haku tapahtuu helposti suoraan verkossa ja lainapäätös, sekä rahat ovat kummatkin saatavilla tuossa tuokiossa, eli jopa muutamissa minuuteissa.
Kannattaa muuten huomioida että kesän kunniaksi Ferratum lainapaikka on hieman muuttanut omia asiakaspalvelun aukioloaikojaan, eli 1.6.2019 lähtien sinne voi olla yhteydessä arkisin kello: 08:00 – 20:00 ja viikonloppuisin kello: 09:00 – 17:00. Yhteydenottotapoina ovat puhelin: (0800 – 166 308), faksi: (020 – 7411 612) ja sähköposti: asiakaspalvelu@ferratum.fi.