Koroton laina – tarua vai totta?
Tämä blogikirjoitus käsittelee aihetta, joka takuuvarmasti kiinnostaa kaikkia lainanhakijoita. Päätimme nimittäin tällä kertaa tarttua aiheeseen, koroton laina ja lähinnä siihen, että ovatko ne tarua vai totta. Mielestämme onkin todella tärkeää nostaa nyt käsittelyssä olevan aiheen kaltaisia asioita esille, sillä valitettavan monilla on edelleenkin todella paljon erilaisia harhaluuloja netin lainoihin ja luottoihin liittyen. Lähdetään siis tutkailemaan sitä, että onko korottomia lainoja ihan todellakin olemassa, mistä niitä voi saada ja kannattaako sellainen ottaa?
Onko korottomia lainoja oikeasti olemassa?
Kysymykseen siitä, onko korottomia lainoja oikeasti olemassa, yksinkertainen vastaus on että kyllä niitä on. Ne eivät siis suinkaan ole mikään Yeti lumimies AKA bigfoot tai mystinen yksisarvinen, josta vain tarustot kertovat. Korottomat lainat ovat ihan totisinta totta ja kaiken lisäksi niiden löytäminen ei edes ole kovinkaan vaikeaa.
Syy miksi korottomia lainoja löytyy, on sekin todella yksinkertainen. Niiden avulla netin lainasivustot nimittäin pyrkivät markkinoimaan omia lainatuotteitaan sekä toimintaansa. Tässä onkin siis todellinen win-win tilanne, sillä kumpikin osapuoli hyötyy tästä kaupasta.
Eli toisin sanoen, luotonantaja saa itselleen uusia asiakkaita ja lainaaja taas pääsee nauttimaan todella edullisesta lainarahasta. Yleensä korottomat lainat ovat saatavilla ensisijaisesti uusille asiakkaille, mutta yhä enenevässä määrin alkaa myös löytyä suuntausta siihen, että myös lainapaikkojen lojaaleja asiakkaita palkitaan eri tavoin. Heille tarjolla ei ehkä ole korottomia lainoja, vaan etu voi olla vaikkapa maksuvapaat kuukaudet tai vaikka normaalia suuremmat lainasummat.
Mistä voi saada itselleni korottoman lainan?
Korottoman lainan löytäminen ei edes ole vaikeaa, sillä kuten sanottua, ilahduttavan moni netin lainapaikoista tarjoaa nykyisin kyseistä etua omille uusille asiakkailleen. Paras tapa löytää itselle koroton laina, onkin tutustua Herttalainaan, joissa kerrotaan jos kyseinen lainapaikka tarjoaa jonkinlaisia etuja, kampanjoita tai tarjouksia omille asiakkailleen.
Toki korottomia lainoja voi myös etsiä itsenäisesti, surffailemalla netin lukuisilla lainasivustoilla, mutta luonnollisesti tähän menee huomattavasti enemmän aikaa. Helpoin tapa päästä nauttimaan korottamien lainojen tuomista eduista, onkin tutustua esimerkiksi meidän sivuiltamme löytyviin lainapaikka – ja lainatuote arvosteluihin.
Kannattaako korotonta lainaa ottaa?
Kyllä. Korotonta lainaa kannattaa ehdottomasti ottaa, jos sellainen osuu kohdalle. Toki myös siinä kannattaa ottaa tiettyjä asioita huomioon. Eli silloin kun tarjolla on koroton laina, niin muista tarkistaa esimerkiksi se, että minkä aikaa korkovapaa etu on tarjolla ja minkälaiselle lainasummalle sitä myönnetään? Yleensä nimittäin korottamista lainoissa aletaan tietyn määräajan jälkeen periä normaalisti korkoa ja luonnollisesti tämä kannattaa huomioida jo siinä vaiheessa kun lainaa ollaan ottamassa.
Kannattaa myös tietenkin aina muistaa, että vaikka koroton laina onkin niin sanotusti ilmaista lainarahaa, niin myös se täytyy maksaa takaisin aikataulun mukaisesti. Eli oma talous kannattaa suunnitella myös tässä tapauksessa huolellisesti ja niin, että laina pystytään maksamaan sovitun aikataulun mukaisesti takaisin. Myös korottomien lainojen kyseessä ollessa, kannattaa laskea ennen lainan ottamista se että lainan maksu ei rasita liikaa omaa taloutta.
Joka tapauksessa, korottomat lainat kannattaa aina hyödyntää ja pyrkiä nappaamaan omaan taskuun, sillä niiden avulla voi säästää helposti pitkän pennin!
Kuinka paljon korotonta lainaa voi saada?
Korottomia lainoja ei yleensä myönnetä mitään jättikokoisia summia, vaan yleensä lainasummat liikkuvat noin 20 – 500 eurossa. Yleisin korottoman lainan summa on kuitenkin 200 tai 300 euroa. Luonnollisesti lainapaikat eivät itse ansaitse mitään korottamista lainoista, joten on hyvin ymmärrettävää että ne haluavat pitää lainasummat varsin alhaisina. Kannattaa myös huomioida se, että myös korottomat lainat ovat yleensä aina saatavilla ilman vakuuksia tai takaajia.
Vaikka tuossa aiemmin mainittiinkin jo se, että lainapaikka ei ansaitse itselleen euroja näistä korottomista lainoista, niin ne saavat kuitenkin niiden myötä uusia asiakkaita. Korottomat lainat ovatkin eräänlainen kädenojennus lainapaikan uusille asiakkaille, jolla halutaan toivottaa heidät tervetulleeksi.
Korottomat lainat tulee yleensä maksaa takaisin suhteellisen nopealla aikataululla, eli esimerkiksi 3 kuukaudessa. Kannattaa kuitenkin huomioida että jokainen lainapaikka määrittelee itse omat ehtonsa myös tämän asian suhteen, eli muista tutustua lainapaikan ehtoihin myös tämän kyseisen asian osalta huolella.
Miten koroton laina toimii?
Korottomia lainoja löytyy siis nykyisiltä netin lainamarkkinoilta varsin kiitettävästi ja yleensä ne ovat tarjolla lainapaikan uusille asiakkaille. Koroton laina voi olla muutamassakin eri muodossa, eli esimerkiksi tarjolla voi olla ilmainen ensilaina vaikkapa 300 euroon saakka tai joustoluottojen kyseessä ollessa tarjolla voi olla ilmainen ensinosto.
Myös korottomista lainoista löytyy siis erilaisia variaatioita riippuen lainapaikasta ja lainatuotteesta. Kannattaa myös huomioida se, että kun otat itsellesi korotonta lainaa, niin se ei sido sinua jatkossa mihinkään. Eli kunhan vain lyhennät ottamasi lainan aikataulun mukaisesti pois, niin sinun ei esimerkiksi edellytetä ottavan uutta lainaa kyseiseltä lainapaikalta.
Voit siis helposti myös hyödyntää markkinoiden korottomia lainoja. Ne sopivatkin loistavasti esimerkiksi sellaiseen tilanteeseen jossa tarvitaan pienehkö lainasumma, joka maksetaan suhteellisen nopeasti pois.
Jos ja kun lainanottaja on tyytyväinen lainapaikan toimintaan, niin mitä luultavammin hän tulee myös palaamaan sinne toisenkin kerran silloin kun lainarahalle on tarve. Koroton laina on tässä tapauksessa tehnyt tehtävänsä, eli antanut lainaajalle ilmaisen tai ainakin todella edullisen lainan ja lainapaikalle uuden tyytyväisen asiakkaan.